Eurooppalaismainen vanhakaupunki Nepalin vuoristossa- Bandipur, Nepal

 Bandipur, 2014 Maaliskuu

Eemelin toipuessa lähdimme pariksi päiväksi käymään Bandipurissa, joka sijaitsi noin 70 kilometrin päässä Pokharasta. Vaikka matka ei kilometreinä ollut pitkä, meidän piti käyttää siihen kahta bussia ja yhtä taksia. Kaiken kaikkiaan matka kesti reilut 3 tuntia. Perillä päätimme yöpyä erään paikallisen perheen vuoraamassa kattohuoneessa. Huone oli varmaankin jäänyt perheelle ylimääräiseksi lasten muuttaessa pois kotoaan. Sisustuksesta ja leppoisasta tunnelmasta tuli mieleen vähän mummolan vierashuone. 

Mummolassa vai Nepalissa?

Kroatiassa vai Nepalissa?

Jäätelöllä

Bandipurin kadulla ollessa oli vaikea kuvitella vierailevansa Nepalilaisessa vuoristokylässä. Talot ja kujat muistuttivat jonkin eurooppalaisen vanhankaupungin näkymiä. Kujien molemmin puolin oli ravintoloita, joiden pöydistä voi ruokailun lomassa katsella kävelykadun tohinaa. Neljän kuukauden matkan aikana tuli ensimmäisen kerran niin kotoisa tunnelma, että piti käydä ostamassa illaksi pullollinen viiniä. Kävimme läheisellä vuorella nauttimassa auringonlaskusta ja maistelimme ostamaamme hiukan glögiltä maistuvaa punkkua. Maisemat olivat upeat. Jossain vaiheessa ennen auringonlaskua huomasimme vuoren toiselta puolelta lähestyvät tummat ukkospilvet. Halusimme jäädä vuorelle vielä vähäksi aikaa ihailemaan salamointia. Pian tuuli yltyi todella kovaksi ja alkoi sataa isoja rakeita. Onneksi vuorella oli katos, jonka alle pääsimme suojaan. Kuuro ei kestänyt onneksi kovinkaan pitkään ja ehdimme nähdä kauniin auringonlaskun ennen kuin lähdimme kapuamaan alas vuorelta.

Vuoren huipulla auringonlaskun aikaan

Ukkosta odottamassa

Pieni temppeli vuoren laella

Heräsimme jo ennen viittä seuraavana aamuna ja lähdimme katsomaan auringonnousua samalta vuorelta jolta olimme edellisenä iltana ihailleet auringonlaskua. Kun aurinko oli noussut taivaanrannan yläpuolelle, lähdimme tallustelemaan takaisin alas. Ennen aamupalaa kävimme vielä toisella näköalapaikalla ihailemassa sumuisen laakson maisemia. Alapuolellamme ollut laakso näytti olevan paksun valkoisen sumun peitossa. Alaspäin katsoessa näki vain sumua, josta näytti kelluvan erillisiä korkeampia saaria. 

Auringonnousu

Laakso aamusumun peitossa

Myöhemmin päivällä lähdimme tutustumaan silkkiperhosfarmiin. Seuraamme liittyi kävelymatkan ajaksi kaksi reipasta pikkuopasta, jotka antamiemme kasvis samosien voimin pysyivät seurassamme. Tytöillä oli koulussa koeviikko ja edellisenä päivänä oli ollut viimeinen koe, joten heillä oli vapaapäivä ja hyvää aikaa viihdyttää turisteja. Kerroimme tytöille olevamme kotoisin Suomesta, jossa on hiukan samanlainen ilmasto kuin Nepalien korkeilla vuorilla. Tytöt olivat pitkään hiljaa ja näyttivät pohdiskelevilta. Lopulta toinen heistä kysyi, että onko meillä tarpeeksi happea Suomessa. Aluksi emme ymmärtäneet, mitä tyttö tarkoitti kysymyksellä. Sitten mieleeni tuli, että olimme verranneet Suomen ilmastoa vuoristojen ilmastoon, jossa luonnollisesti korkeuden takia on vähemmän happea. Yritimme selittää tytöille, että vaikka Suomi onkin maapallon pohjoisosassa, se ei ole merenpinnasta yhtään korkeammalla kuin Nepalinkaan matalat alueet.

Pikkuset "oppaat"

Kävelyllä

Perillä näimme mulperipuu pengerviljelmät. Toukat käyttävät juuri näitä lehtiä ravinnokseen ennen kuin alkavat kehrätä koteloa. Perhosfarmin työntekijä kertoi meille lyhyesti silkkiperhosista ja niiden elinkaaresta. Kehittyessään toukasta perhoseksi toukan täytyy luoda kotelo. Kotelon kehruun aikana toukka tuottaa noin kolme kilometriä silkkisäiettä. Suurin osa koteloista kerätään ennen kuin toukat kehittyvät perhosiksi. Osa annetaan kehittyä perhosiksi tuottamaan uusia munia. Silkkiperhosen elämänkaaren aikuisvaihe on lyhyt. Itse perhonen elää vain pari vuorokautta. Se ei syö, eikä se myöskään osaa lentää. Farmin kotelot lähetettiin Kathmanduun, jossa niistä valmistetaan erilaisia tuotteita. Näimme purkkeihin säilöttyjä eri vaiheessa olevia toukkia, koteloita, ja perhosia. Valmiita koteloita kerättiin ja lähetettiin  Kathmanduun jälkikäsiteltäväksi.  Farmilla ei sinänsä ollut paljoa nähtävää, sillä perhosentoukka kasvattamoihin ei tällä hetkellä päässyt sisälle. 

Kauniita puita

Maisemaa

Nainen paimentamassa kilejä

Mennessämme takaisin majoituksellemme perhe kysyi, haluaisimmeko syödä talolla Nepalilaista kotiruokaa (Dal bhatia) vai söisimmekö ravintolassa. Olimme muutaman kerran pettyneet ravintolan ruokiin, joten vastasimme syövämme mielellään perheen kokkaamaa ruokaa. Sovimme, että illallinen olisi valmis kahdeksan aikaan illalla. Vietimme aikaa talon terassilla maisemia ihaillen. Kun illallinen oli valmis siirryimme sisälle syömään. Perheen isä piti huolen, että lautasiltamme ei puuttunut mitään. Tarjolla oli linssikeittoa, perunacurryä, riisiä, pinaatin lehtiä, sitruunaista salaattia ja tuoretta naan leipää. Mikäli jokin laji näytti loppuneen lautaselta sitä oltiin heti tuomassa lisää. Loppujen lopuksi olin niin täynnä, että ennen nukkumaan menoa oli pakko käydä pienellä ruoan sulatus kävelyllä.

<3

Sovimme, että söisimme myös aamiaisen perheen valmistamana ennen bussimme lähtöä.
Aamulla heräilimme ja pakkasimme vähäiset tavaramme takaisin Pokharaan lähtöä varten. Saimme kuulla, että meille oli valmistettu aamupalaksi pannukakut ja keitettyjä munia. Pannarit olivat herkullisia ja todella tuhteja. Ne oli ilmeisesti täytetty kuivilla hedelmillä ja kookoksella. Maksoimme laskun ja huomasimme, että syömämme suuret annokset olivat tulleet melkein puolet edullisemmiksi kuin vastaavien pienempien annosten syöminen ravintolassa. Matkalla Pokharaan haaveilimme meidän suosikki kasvisravintolan paneer butter masala annoksista. -K