Uusiin maisemiin vuoristoinen pääkaupunki, Kathmandu, Nepal

Kathmandu, 2014 Maaliskuu

Jätimme Sumatran ja Indonesian taaksemme ja lähdimme kohti uudenlaisia maisemia. Alun perin meidän oli tarkoitus viettää Indonesiassa vähintään kaksi kuukautta ja käydä Sumatran lisäksi muillakin saarilla, mutta ainoastaan Pohjois-Sumatralla oli niin paljon nähtävää ja koettavaa, että unohdimme alkuperäiset suunnitelmamme ja keskityimme tällä kertaa vain tähän pieneen osaan Sumatraa. Kaiken kaikkiaan Indonesiasta jäi hyvät fiilikset. Jotkut vierailemistamme paikoista olivat sellaisia, joihin voisin kuvitella meneväni joskus uudelleenkin.

Delhin lentokentällä Kathmandun lennon odottelua

Lensimme Banda Acehesta Kuala Lumpurin, Bangkokin ja Delhin kautta Kathmanduun. Hankimme lentokentältä kuukauden visat ja saimme kuulla, että tarpeen vaatiessa visojen pidentäminen onnistuu helposti ainakin isoimmissa kaupungeissa. Heti Kathmandun lentokentällä taksikuskit ja hotellien sisäänheittäjät aloittivat vimmatun kaupustelun. Kaupungin meno näytti todella hektiseltä, ihmiset ja kulkuneuvot vilistivät joka suuntaan pölyn keskellä.  Banda Acehen siistien asfalttiteiden ja roskista puhtaiden teiden varsien jälkeen Kathmandun menoon oli aluksi vaikea päästä sisälle. Indonesian visiittimme sattui pahimman turistikauden ulkopuolelle, eikä turistien suosimissa paikoissakaan ollut liikaa väkeä. Nepalissa olemme juuri high seasonin aikaan ja ihmisiä on kaikkialla todella paljon. Emme ole juurikaan käyttäneet ennakkovarauksia reissun aikana, mutta Kathmanduun olisi ollut hyvä varata majoitus etukäteen. Jouduimme hiukan etsimään vapaata ja sopivan hintaista majoitusta.

Kathmandu kattoterassilta

Lähtiessämme tälle reissulle joulukuun alussa, meidän matkasuunnitelmiin ei kuulunut Nepali. Tästä syystä emme olleet pakanneet rinkkoihimme korkeisiin vuoristoilmoihin sopivia vaatteita. Ensimmäisenä päivänä palelimme ohuiden pitkähihaisten paitojen ja housujen kanssa. Illalla suuntasimme turistien suosimaan Thamelin shoppailuparatiisiin tekemään vaatehankintoja. Bazaareissa oli myytäväna monipuolisesti kaikenlaisia vaatteita kohtuullisilla hinnoilla. Etenkin trekkaukseen erikoistuneista vaateliikkeistä löytyi hyviä vaihtoehtoja kylmempiinkin ilmoihin.  Meidän olisi tarkoitus jossain vaiheessa lähteä vuorille vaeltelemaan ja siellä lämpöiset ja tuulenkestävät vaatteet tulevat tarpeen. Ostimme molemmille ulkoiluasut, fleecet, huiveja ja hanskoja. 

Ompelija korjaa Thaimaasta ostetun laaturepun reikiä

Kathmandun katukauppias

Kaunis joenvarsi vai kaatopaikka?

Seuraavana päivänä aloin jo tottua kaupungin epäsiisteyteen ja hektiseen menoon. Olimme nähneet huoneemme ikkunasta vähän matkan päässä sijaitsevan mäen ja sen päällä sijaitsevan hindutemppelin. Lähdimme kävelemään kohti temppeliä ja hankkimaan uudenlaisia kokemuksia Kathmandun kaduilta. Aikaisemmin reissumme aikana emme ole juurikaan törmänneet kerjäläisiin tai ainakaan kerjääviin lapsiin. Temppelillä kohtasimme useita resuisia kerjäläislapsia ja äitejä pienten lastensa kanssa. En oikein tiedä, mikä olisi oikea tapa auttaa heitä. Meillä oli mukana pähkinäkeksejä, joita annoimme lapsille. Pian paikalle tuli enemmän ja enemmän lapsia hakemaan keksejä. Ainakin meillä oli jotakin pientä annettavaa. 

Temppelillä

Eemeli ja söpö temppelikoira

Apinatemppelin sisäänkäynti

Apinatemppelillä. Takana näkyy Kathmandua

 

Söpöt ankanpojat...

...joista kasvoi lihansyöjäankkoja

Ajattelimme seuraavaksi lähteä Kathmandusta lämmittelemään etelämmäs kohti Chitwanin luonnonpuistoa. Toivottavasti tulemme näkemään luonnonpuiston metsissä tiikereitä, sarvikuonoja ja  krokotiilejä. Loppureissusta tulemme luultavasti vielä muutamaksi päiväksi Kathmanduun ostelemaan tuliaisia ja odottelemaan kotiinlähtöä. -K

Surffauksen opettelua tai ainakin jonkinlaista räpellystä aalloissa- Lampuuk Aceh, Indonesia

Lampuuk, 2014 Helmikuu

Meidän oli tarkoitus lähteä Pulau Wehiltä iltapäivällä neljän lautalla Banda Aceheen ja hypätä satamasta taksiin, joka veisi meidät Lampuukin. Olimme varanneet Joel`s place- nimisestä guesthousesta bungalowin. Tämä kaikki tuntukin liian hyvin organisoidulta ja jouduimme taas kerran toteamaan, etteivät ennakkovaraukset ole meidän juttu. Satamaan tullessamme saimme nimittäin kuulla, ettei neljän lauttaa menisikään ja jouduimme jäämään sataman läheiseen guesthouseen yöksi. Toisaalta oli ihan mukavaa jäädä yhdeksi päiväksi Sabangiin ja nähdä minkälaista elämää paikalliset viettivät saarella. Vietimme päivää saaren "pääkaupungissa" täydentelemällä tarvikevarastojamme ja tankkaamalla leipomoissa herkullisia donitseja. Nukuttuamme hyvät ja pitkät yöunet hyppäsimme aamu kahdeksan lauttaan ja pääsimme perille Lampuukiin. 

 

Meidän bungalow kuvassa vasemmalla

Guesthousen lemmikit ja indonesialainen ulkovessa?

Maisema terassilta

Parveke

Olimme guesthousella puolen päivän aikoihin ja vuokrasimme skootterin ja lähdimme katsomaan miltä surffausranta näyttää. Pysähdyimme rannan lähellä sijaitsevan kaupalle syömään nuudelikeitot ja kyselimme, mistä saisimme vuokrata aloittelijoille sopivat laudat. Hetken päästä kaupalle saapui nuorehko indonesialaismies, joka kertoi voivansa pientä korvausta vastaan opettaa meille vähän surffauksen alkeita. Tärkeätä oli tietää hyvä ja turvallinen paikka, jossa voi harjoitella aallon ottamista niin ettei ole kokeneiden surffareiden tiellä. Kuivaharjoittelimme muutaman kerran rannalla laudan päälle nousemista ja lähdimme melomaan kohti tyrskyjä. 

 

Surffari :)

Olin pienessä mielessäni ajatellut melomisen olevan hyvin yksinkertaista, mutta eipä se ihan sitä ollutkaan. Aluksi oli vaikea löytää tasapainoa ja kellahtelin lautani kanssa ympäri. Sitten lopulta kun pääsin lautani kanssa jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen huomasin melomisen olevan todella raskasta hommaa. Paikka, josta yritimme ottaa aaltoja ei sijainnut kovin lähellä rantaa ja ennen kun olimme meloneet oikeaan kohtaan ehdin väsähtää moneen kertaan. Opettajamme kertoi, että hyvä tapa levätä aina melomisen välissä on istua rennosti hajareisin laudan päälle. Yllättäen tämä levähtäminenkään ei ollut aivan helppoa, siinäkin piti hiukan tasapainoilla pystyäkseen istumaan laudalla kellahtamatta veteen.

Tämän ikuisuudelta tuntuneen melomisen ja lukuisten mereen kellahtamisten jälkeen oli tarkoitus yrittää löytää jokin sopivan kokoinen aalto, jota kukaan kokenut surffari ei ollut vielä ottanut. Sopivan aallon tullessa opettajamme käski meloa vimmatusti, jotta lauta pääsisi aallon vauhtiin. Arvatenkin aallon saaminen oli melko työlästä puuhaa ensikertalaisille. Kaikesta huolimatta noin tunnin taisteltuani meressä ja jouduttuani moneen kertaan aaltojen vietäväksi sain otettua yhden aallon. Tosin kyseisellä hetkellä en edes ymmärtänyt saaneeni aaltoa, enkä ehtinyt edes nousta kunnolla pystyyn. Kahden tunnin meressä keikkumisen jälkeen olin valmis lähtemään takaisin kuivalle maalle. Rannalle päästyä olo oli kuin hyvän treenin jälkeen. 

 

Jos surffaus ei onnistu, aina voi ihailla kauniita auringonlaskuja rannalta...

.. tai leikittää kissanpoikasia pillillä

... tai katsella muiden räpiköintiä vedessä

Lake Toban herkullisten kalaruokien jälkeen on ollut ajoittain vaikea löytää semmoista ruokaa, mitä oikeasti tekee mieli. Olemme Indonesiassa syöneet paljon kasvisruokia ja kalaa. Täällä on melko vähän paikallisia hyväksi todettuja ruokia. Itselleni ruoka on tärkeä osa matkustamista ja nautin uusien hyvien ruokien maistelusta. Täällä ruokavaihtoehdot tuntuvat välillä vähän liian suppeilta. Muutaman kerran aamupalalla meinasi tulla munakkaat takaisin lautaselle siitä syystä että niitä on tullut tässä viimeisen kahden kuukauden aikana syötyä aivan liikaa. Useimpien ravintoloiden valikoimassa on vaihtoehtona syödä paistettua nuudelia kasviksilla tai paistettua riisiä kasviksilla. Joidenkin majoitusten ravintoloissa on toki länkkärisapuskaakin saatavilla, mutta yleensä se ei ole kovin maukasta tai sitten se on loppunut kesken. Hyvä esimerkki indonesialaisen keittiön antimista on juuri saamani kuuma tee jäillä. Toinen hiukan väärinymmärretty tilaus syntyi, kun yritimme tilata aamupalaksi keitettyjä munia. Pöytään tuotiinkin kokonaisten munien sijaan kaksi veteen tehtyä omelettia.

 

Yhtenä päivänä lähdimme käymään skootterilla Banda Acehssa tsunamimuseossa ja taka-ajatuksena oli myös käydä syömässä isot annokset jotakin herkullista länkkärisapuskaa. Tsunamimuseossa oli nähtävillä paljon kuvia vuoden 2004 maanjäristyksen ja sitä seuranneen tsunamin tuhoista. Keskeistä roolia kuvissa näytteli jälleenrakentaminen ja uuden paremman kaupungin syntyminen. Kaikessa kauheudessaan tsunamista on myös ollut jotakin hyötyä Banda Acehen nopealle kehittymiselle. Katastrofin jälkeen kaupunkisuunnittelu on ollut toimivampaa. Tiet pidetään nykyisin hyvässä kunnossa ja jätehuolto toimii moneen muihin isoihin kaupunkeihin verrattuna hyvin. Ilmeisesti ennen tsunamia Banda Acehen ja muun Indonesian välillä oli suuria yhteenottoja, joista osa äityi sisällissodaksi. Tsunamin jälkeinen maailmanlaajuinen kehitysyhteistyö on saanut paljon positiivista aikaan ja onnistunut myös saamaan jonkinlaisen rauhan Banda Acehen ja muun Indonesian välille.

Tsunamimuseo

Tsunamimuseon katossa oli Suomen lippu merkkinä kehitysyhteistyöstä

Tsunamista selvinnyt moskeija Banda Acehen keskustassa

Turvallinen silta skootterille?

Tuulisella rannalla

Saimme lyhyen, mutta valaisevan oppitunnin alueen lähihistoriasta lähtiessämme ajelemaan skootterilla Banda Acehesta itärannikolle. Pysähdyimme pitkälle tuuliselle rannalle, jotta Eemeli pääsisi treenaamaan varjon käsittelyä. Ensin rannalla ei näkynyt meidän lisäksi ketään muita. Vähän ajan kuluttua luoksemme saapui hiukan meitä vanhemman oloinen mies. Hän kysyi haluaisimmeko kookokset läheisestä palmusta. Pian paikalle tuli myös muita nuoria paikallisia miehiä. Miehistä yksi osasi muutaman sanan englantia, joten pystyimme hänen kanssaan vaihtamaan muutamia ajatuksia. Hän kertoi ensimmäiseksi paikalle tulleen miehen olevan sotaveteraani. Olimme taas tapamme mukaan hiukan hämillämme ja tietämättömiä alueen historiasta. Oli vaikea ajatella, että muutaman vuoden itseä vanhempi mies voisi olla veteraani. Mies näytti jalassaan olevaa luodin jättämää jälkeä ja yritti selittää meille historiaansa omalla kielellään. Kun miehet kuulivat meidän olevan Suomesta he toistelivat moneen kertaan Martti Ahtisaaren nimeä. Ilmeisesti entinen presidenttimme on ollut merkittävä nimi sisällissodan jälkeisen rauhan synnyssä. Ainakin saimme kokea olevamme ylpeitä siitä, että olemme suomalaisia. 

Välillä on hyvä huilata...

...että jaksaa taas touhuta

Aceh haluaisi ilmeisesti itsenäistyä muusta Indonesiasta. Alueella on hallussaan suuret luonnonvarat, joista alueen talous saa merkittävät tulot. Mikäli ymmärsimme rannalla tapaamiemme miesten puheista oikein, Acehilla on myös olemassa oma kielensä. Jotta paikallisten kanssa pääsisi syvempään vuorovaikutukseen, olisi hyvä osata hiukan indonesian kieltä. Vain harvat Acehlaiset puhuvat englantia. 

Lehmiä motarilla ;)

Luulen, että tulevaisuudessa Acehen alue tulee varmasti hyötymään kasvavasta ja kehittyvästä turismista. Rantateillä ajaessa näkyi joka puolella pitkiä ja autioita hiekkarantoja. Sinisen meren lisäksi avarat riisipellot ja jylhät vuoret toivat maisemaan kauneutta. Paikallisten ihmisten iloisuus ja ystävällisyys sai tuntemaan itsensä tervetulleeksi Aceheen. Lisäksi paikan kauneutta lisäsi ympäristön siisteys. -K