Kaupungin ainoat farangit? -Bahau, Malesia

Bahau, 2014 Tammikuu

Suurlähetystössä käynnin jälkeen päätimme lähteä pois pääkaupungin vilinästä ja matkata vuorten läheisyyteen viettämään rauhallisempaa kaupunkielämää. Eemeli oli etsinyt Malesiasta hyviä varjoliitopaikkoja ja yksi niistä sattui olemaan sopivan bussimatkan päässä Kuala Lumpurista Bahaun pikkukaupungissa. Emme olleet ottaneet paikasta selville etukäteen juurikaan mitään, hyppäsimme vain avoimin mielin bussin kyytiin.

Vanki ruokkii vapaata lajitoveriaan

Seuraavan päivän suunnitelmiin kuului varjoliitopaikan etsiminen vuorilta. Heräsimme aamulla aikaisin ja pakkasimme reppuun muutaman pullon vettä ja evääksi leipää ja hedelmiä. Emme onnistuneet löytämään skootteria vuokralle, joten meidän piti mennä vuorille kävellen. Rinteillä kulki monia eri teitä ja polkuja ristiin ja rastiin. Niistä oli vaikea löytää oikeaa. Aluksi lähdimmekin taivaltamaan sähkölinjojen juurella kulkevaa kinttupolkua pitkin ylemmäs. Reitti oli vaikeakulkuinen ja eteneminen oli hidasta. Löysimme onneksi isomman ja paremman tien, jota lähdimme seurailemaan. 

Matkalla vuorenhuipulle...

...auringon noustessa...

...pitkällä polulla.

Ylhäällä vuoren huipulla pidimme ansaittua evästaukoa. Jossain vaiheessa aloimme kuulla koiralauman äkäistä haukuntaa. Toivoimme, etteivät koirat haukkuneet meidän takiamme. Mielessä kävi, että kulkukoirien lauma ei välttämättä olisi kaikkein ihmisystävällisin kohdattava autioilla vuorten rinteillä. Hetken päästä meille kuitenkin selvisi koirien haukunnan todellinen syy. Kuulimme vierestämme puskien kahinaa ja oksien rasahtelua. Ajattelin automaattisesti, että sieltä saattaisi juosta eteemme vihainen koira. Yllätyksekseni puskasta esiin tulikin hämmentyneen näköinen villisika. Koiralauma oli  ilmeisesti jahdannut sikaa ja se oli juossut pakoon suoraan meidän luokse. Villisika katseli meitä hetken ihmeissään ja lähti sitten jatkamaan pakoreissuaan. Hetken päästä koiralauma juoksi ohitsemme haistellen maasta villisian jättämiä hajujälkiä. 

Evästauko huipulla.

Lentämässä.

Vuorilla vierähti koko päivä. Rankan päivän päätteeksi saimme ystävälliseltä malesialaiselta mieheltä kyydin takaisin hotellille. Mies pyysi meitä illallistamaan hänen ja ystäviensä kanssa kiinalais-malesialaisia merenelävistä tehtyjä ruokia. Ruoka ei ollut aivan sellaista, mitä itse tilaisi ravintolasta, mutta uusia ja hiukan vieraampia makuja on aina kiva maistella. Ravintolan kokkikin innostui tarjoamaan meille kaikenlaisia pieniä erikoisuuksia, kuten suolaisen happamia lakritsin makuisia kuivattuja luumuja kirpeän pienen sitrushedelmän kanssa. Ilta oli oikein mukava ja ihmiset ympärillämme olivat todella ystävällisiä. Eräskin nainen tuli juttelemaan kanssamme, koska hän oli nähnyt Eemelin varjoliitävän. Nainen halusi tietää olimmeko tulleet varjoliitimen kanssa kotimaastamme Malesiaan J Siinä sitä sitten olikin vähän selittelemistä. Luulen, että Bahaussa kokemamme ystävällisyys johtui osittain siitä, ettei kaupungissa juurikaan käy turisteja.

Malesialainen illallinen.

 

Mustekalarenkaita, kalaa, kookospitoista katkarapumureketta.

 Olimme Bahaussa kaiken kaikkiaan neljä yötä. Viimeisenä päivänä lähdimme hiukan pidempänä sijaitseville vuorille etsimään toista varjoliitopaikkaa. Tämä vuoristo oli korkeampi kuin edellinen ja nousut tuntuivat huomattavasti rankemmilta. Etenimme hitaasti kohti huippua. Erehdyimme taas muutaman kerran polulta ja matkaan vierähti lähes kaksi tuntia. Lentoonlähtö paikalla söimme evästä ja odottelimme sopivia tuulia. Lopulta Eemeli pääsi ilmaan ja lenteli jonkin aikaa vuoren rinteen yläpuolella. Tuulet ja termot eivät kuitenkaan olleet riittäviä, joten hänen täytyi laskeutua vuoren huipulla kulkevalle polulle. Laskeutuminen onnistui muuten hyvin, mutta varjon punokset jäivät kiinni puihin ja pensaisiin. 

Varjo puskassa.

Selviteltyämme varjon punokset lähdimme kävelemään vuoristotietä alaspäin. Hetken kuljettuamme näimme edessämme villisikalauman. Ensimmäiseksi taas tuli mieleen, saattaisivatko ne olla agressiivisia. Olimme juuri edellisenä iltana lukeneet villisikojen voivan hyökätä ihmisten kimppuun, mikäli niillä on pieniä poikasia puolustettavana. Onneksemme siat vain katselivat hetken meitä, jonka jälkeen ne painelivat takaisin pusikkoon. Pitkällä taipaleella alas näimme ensimmäistä kertaa tämän reissun aikana apinoita. Ne olivat ilmeisesti syömässä iltapalaa polun läheisissä puissa. 

Kävelymatkalla takaisin kaupunkiin saimme kokea kaiken ystävällisyyden jälkeen myös hiukan rasistista kohtelua. Nuori mies ajoi kavereineen skootterilla ohitsemme ja huusi ”farang” näyttäen samalla keskisormeaan. -K


Elämää Bahaussa:
http://eloakaakkoisaasiassa.blogspot.fi/2013/12/elamaa-chiang-maissa.html

Varjoliitoa Bahaussa:
http://eloakaakkoisaasiassa.blogspot.fi/2013/12/varjoliitoa-thaimaassa-chiang-mai.html